Heili on kaunotar, pienenä ja
heiveröisenä syntynyt, mutta vahvaksi ja hyväksi emoksi kasvanut. Se
on Vipin tyttären tyttären eli Faksin 1. pentueesta vuodelta 2002.
Heili on fiksu kissa, aina välillä avaamassa ovia, kun siltä tuntuu.
Heili tykkää ulkoiluttamisesta eikä
piha-aita vuotta kauempaa pidätellyt nokkelaa menijäämme.
Heili sai neljä pentua Romeon kanssa
vuonna 2003. Blueberry, Funny, Jenny ja Tigerboy muodostavat C
-pentueen. Heili ja Romeo elävät sulassa sovussa keskenään, johon
kuuluu sekoitus vauhdikasta painia ja antaumuksellista toistensa
pesemistä.
Toisen pentueensa Heili sai kesällä
2006. Se on Mummeli-kissalan G-pentue.
Mukana oli ensimmäistä kertaa myös täysvalkoisia kissoja, kolme
siamilaista urospentua yhteensä viidestä.
Kolmannen pentueen isä on S*Nova Star
Twix ja tämän J-pentueen yllättäjä on Jesse-poika.